maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuosi 2019 paketissa

Hei!

Vuosi 2019 alkaa lähestyä pian loppuaan. Muistellaan hetki, mitä vuosi 2019 on pitänyt kuoron osalta sisällään.

Poikakvartetin vuoden ensimmäinen esiintyminen oli Sibelius-opiston Janakkalan toimipisteen perinteisessä Pojat Lavalla -konsertissa. Esitimme kappaleen Mestaripiirros.


Kevään isoin projekti nuorisokuoron osalta oli Queenin Bohemian Rhapsodyn harjoitteleminen. Esitimme kyseisen kappaleen keväällä kahteen otteeseen, ensin Sibelius-opiston laulunopiskelijoiden konsertissa Kauppapaikka Tavastilassa, ja sen jälkeen vielä Sibelius-opiston Janakkalan toimipisteen kevätlukukauden päätöskonsertissa.




Kesäloman jälkeen alkoi kuoron osalta hieman normaalia intensiivisempi syksy, sillä jo syyskuun lopussa oli tiedossa matka Tallinnaan. Matka toteutettiin yhteistyössä paikallisen nuorisokuoron, Tallinna Muusikakeskkoolin nuorisokuoron kanssa.

Päivää ennen matkalle lähtöä pidimme lähtökonsertin Hämeenlinnan toimipisteen Tauno Marttinen -salissa. Kolmipäiväisen reissun aikana esiinnyimme kahteen kertaan, ensin Tallinnan nuorisokuorolaisten kanssa yhteisessä konsertissa Mustpeade-majalla, ja myöhemmin vielä vierailullamme Tallinna Muusikakeskkoolilla. Ohjelmistoomme sisältyi monipuolisesti kappaleita aina klassisesta poppiin.

Alla muutama video Tallinnan ohjelmistostamme. Kaikki videot lähtökonsertin esityksistä voit katsoa täältä ja Tallinnassa pidetyn konsertin esityksistä täältä.







Tallinnan-matkan jälkeen alkoi valmistautuminen jouluun. Jouluohjelmistoomme kuuluivat tänä vuonna muun muassa kappaleet Taivas sylissäni, Joulun satu, Valkea joulu ja Betlehems stjärna. Nämä, ja muutamat muut kappaleet esitimme joulukonsertissa Hattulan kirkossa. Kaikki joulukonsertin videot voit katsoa täältä. Konsertissa esitetyn Taivas sylissäni -kappaleen taltioinnista nousi nopeasti katsotuin videomme – tätä kirjoittaessa sillä oli jo lähes 900 näyttökertaa!





Vielä ennen joululomalle siirtymistä osa nuorisokuorolaisista oli mukana esiintymässä Sibelius-opiston pitkäaikaisen rehtorin Tapio Hurrin läksiäisjuhlassa. Esitimme juhlassa Ultra Bran kappaleen Minä suojelen sinua kaikelta.

Paljon mukavia hetkiä on vuoteen mahtunut, ja varmasti niitä tulee olemaan myös ensi vuonna. Vuosi 2020 tulee olemaan siinä mielessä historiallinen, että Sibelius-opiston kuorotoiminta täyttää silloin kymmenen vuotta! Sitä ennen kuitenkin lomaillaan rauhassa.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tai kysymyksesi tänne.