Vuosi 2017 on vierähtänyt nopeasti. Kuoron osalta se on ollut erittäin tapahtumarikas ja esiintymisiä on ollut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tähän suurimpana syynä on ollut Suomi 100 -juhlavuosi, joka on näkynyt erityisesti kuoron syksyn konserteissa. Aloitetaan kuitenkin keväästä. Ensimmäinen esiintyminen oli poikakvintetin kokoonpanolla jo kuudennen kerran Janakkalan Sibelius-opistolla järjestetyssä Pojat Lavalla -konsertissa 27.3.2017. Tämän jälkeen nuorisokuoro esiintyi keväisessä konsertissa Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa 12.4.2017 ja Janakkalan Sibelius-opiston kevätlukukauden päätöskonsertissa 23.5.2017.
Nuorisokuoron kappaleet Laulu Valosta -konsertissa 12.4.2017
- Toisen päivän iltana
- Kirkossa
- Varjoista maan
- Huomenta aamu
- Ät mitt bröd
- Saavu valo
![]() |
Laulu Valosta -konsertti Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa 12.4.2017 |
![]() |
Konsertissa oli mukana myös vokaaliyhtye Piacere |
Suomalaisessa juhlatunnelmassa jatkettiin myös 10.11.2017, kun Hämeenlinnan lyseolla raikasi Sata laulua Suomesta. 26.11.2017 saimme osallistua myös toiseen 100-vuotisjuhlaan, kun Janakkalan maataloustuottajat juhlivat Kuumolatalolla Janakkalassa.
![]() |
Janakkalan maataloustuottajien 100-vuotisjuhla Kuumolatalolla 26.11.2017 |
Suomi 100 -juhlavuosi sai hienon päätöksen Janakkalan kunnan järjestämässä Pohjantähden alla -juhlakonsertissa liikuntahallilla 6.12.2017. Nuorisokuoro esitti siellä kappaleet Veden alla, Sokeana hetkenä ja Sinä lähdit pois. Sinä lähdit pois -kappaleen esityksestä video alla.
Vuoden lopuksi siirryimme vielä joulutunnelmiin, kun jo perinteeksi muodostunut joulukonsertti Hattulan kirkossa koitti 13.12.2017. Siellä ohjelmistossa oli jo aiemmiltakin vuosilta tutut kappaleet The Christmas Star, Jouluyön hymni, En etsi valtaa loistoa, Jouluyö, juhlayö ja Maa on niin kaunis.
Voit kuunnella alla olevista videoista kappaleet Jouluyön hymni, Jouluyö, juhlayö (3. säkeistö) ja Maa on niin kaunis.
Lisää kuvia löytyy tältä vuodelta löytyy Kuvagalleriasta ja keikkajulisteita täältä! Nuorisokuoron ja poikakvintetin keikkakalenterin löydät täältä!
Näiden kuulumisten myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää joulua ja tulevaa uutta vuotta 2018, joka kuorojen osalta tulee olemaan varmasti myös erittäin hieno. Palataan siihen kuitenkin vasta, kun sen aika koittaa ;)
T. Janne

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommenttisi tai kysymyksesi tänne.