lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pojat Lavalla jo neljättä kertaa!

Hei! Tämän jutun tekeminen on vähän venynyt, mutta parempi tämä kuin ei mitään :)

Pojat Lavalla järjestettiin Janakkalan Sibelius-opistolla ti 17.3.2015 jo neljättä kertaa.
Konsertin nimen mukaisesti esiintyjät olivat vain ja ainoastaan poikia.

Konsertti alkoi alkujuonnollani, joka ei tosiaankaan ollut mikään etukäteen suunniteltu. Sain nimittäin kuulla juuri minuutti ennen alkua, että minun pitäisi hoitaa juonto :D No, hyvinhän se silti meni!

Illan aikana kuultiin monenlaisia soittoesityksiä eri soittimilla. Pianoa, kitaraa, viulua ja harmonikkaa... Ainut lauluesitys tuli meiltä, poikakuorolaisilta! Lauloimme kappaleet Let it be ja Into the West kuoronjohtajamme Taina-Maarian johdolla. Ilmeisesti laulustamme pidettiin, ainakin aplodeista päätellen ;)



Lopuksi vielä kaikki esiintyjät tulivat yhdessä kumartamaan lavalle. Tämän jälkeen pojat poistuivat lavalta odottamaan seuraavaa konserttia. Toivottavasti sellainen nähdään taas ensi vuonna!



Maaliskuun Poikakuoron Radioasema julkaistiin tällä viikolla. Aiheena on Pojat Lavalla -konsertti.
Älä unohda kuunnella, klikkaa tästä!

T. Janne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tai kysymyksesi tänne.