keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sibelius-opiston Poikakuoro 5v!

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan! Näin voi tänään laulaa poikakuorolle, sillä tasan viisi vuotta sitten oli poikakuoron ensimmäinen harjoitus. 11.2.2010 on siis periaatteessa kuoron syntymäpäivä!

Viiteen vuoteen on mahtunut vaikka ja mitä! Levytystä, ulkomaanmatkaa sekä kymmenet ja kymmenet muut konsertit ja tapahtumat. Kaikkea ei pysty edes ulkoa muistamaan. Se ei onneksi ole ongelma, sillä blogin Keikkakalenteriin olen monen vuoden ajan kirjannut kuoron keikat muistiin. Sieltä voit siis tseka mm. mikä oli ensimmäinen keikkamme.

Tärkeää päivää me kuorolaiset juhlistimme tiistain harjoituksissa, jolloin pidimme oikein kunnon nyyttärit! Tässä pari kuvaa sieltä:





Joulukuussa Joulukalenterin yhteydessä ilmestyi myös Historiikki -sivu, johon on summattu koko poikakuoron historia. Se kannattaa käydä lukemassa, mukana on myös vanhoja kuvia sekä lehtileikkeitä kuoron alkuajoilta.

Tämä erityinen päivä on myös mitä mainioin ajankohta julkaista uusi Poikakuoron Radioaseman lähetys! Aiheen jo varmaan arvaatkin? Lähetys koostuu kuorolaisen ja kuoronjohtajan muistelmista ja ajatuksista. Painappa play-nappulaa ja kuuntele: klikkaa tästä!

Vielä kerran onnea kuorolle!

T. Janne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tai kysymyksesi tänne.