Sivut

lauantai 17. tammikuuta 2015

Sibelius 150 -juhlavuoden avajaiskonsertti Verkatehtaalla!

Hei! Tänään lauantaina Verkatehtaalla Hämeenlinnassa oli Sibelius 150 -juhlavuoden virallinen avajaiskonsertti, jossa myös kuoro oli mukana. Tarkemmin ottaen kuoron nimi oli Finlandia-kuoro, joka koostui Sibelius-opiston poika- ja nuorisokuorosta sekä Piacere-kuorolaisista. Kuoron nimen mukaisesti laulettava kappale oli Finlandia.

Konserttiin mahtui kuitenkin paljon muitakin hyviä Sibeliuksen säveltämiä kappaleita, joita soittivat upeasti Sinfonia Lahti kapellimestarinaan Okko Kamu. Illan solistina toimi sopraano Camilla Nylund.

Ennen varsinaista konserttia Verkatehtaan lasipihalla järjestettiin Hämeenlinnan kaupungin 376 -juhlavuoden avajaistapahtuma kakkukahvien kera.

Palataan nyt kuitenkin konserttiin. Tarkkaan ottaen klo 11.50 me kuorolaiset menimme Vanaja-saliin odottelemaan kenraaliharjoitusten alkua. Kenraalissa kappaleet olivat hieman eri järjestyksessä kuin varsinaisessa konsertissa. Pääsimme siis heti lavalla laulamaan Finlandian. Se menikin todella hyvin!


Laulamisen jälkeen pääsimme kuuntelemaan loppuosan kenraalista katsomoon. Sen jälkeen lähdimme taiteilijoiden omalle lounastauolle. 

Klo 16.00 avattiin vielä äänet ja siirryttiin odottamaan konsertin huippuosan eli Finlandian lähestymistä Vanaja-salin "bäkkärille".




Jännitys alkaa hieman kohota, kun kuoronjohtaja Taina-Maaria Rautasuo pyytää kuoromuodostelmaan. Jännitys kuitenkin laukeaa, kun pääsee lavalle laulamaan. Tai ainakin viimeistään laulamisen jälkeen ;)

Jälleen kerran Finlandia meni mainiosti! Illan lopuksi vielä pidettiin pieni karkkikaronkka ja sen jälkeen lähdettiin kotiin lepäämään... Väsynein, mutta onnellisin mielin!

Blogissa aiemmin mainitsemani Poikakuoron Radioasema alkaa piakkoin. Ensimmäisen "lähetyksen" aihe on juurikin tämä konsertti. Luvassa on mm. poikakuorolaisten mainio haastattelu! Älä unohda siis kuunnella: klikkaa tästä!

T. Janne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tai kysymyksesi tänne.