Vaikka kuoro oli mukana vain yhdessä kappaleessa, niin valmistautuminen konserttiin alkoi jo varhain päivällä. Saavuimme Verkatehtaalle Sibelius-opiston tiloihin äänenavaukseen.
Avattiin äänet ja vedettiin Finlandia pariin kertaan lävitse. Sitten siirryimme varsinaiseen kenraaliharjoitukseen Vanaja-saliin. Kuorolle oli varattu oma taukotila ja se tulikin tarpeeseen, sillä odottelua piisasi.
Vihdoin pääsimme harjoittelemaan Finlandiaa ihan sillä oikealla lavalla! Nopeasti, mutta hyvin vedettiin, joten kertaa enempää ei tarvinnut harjoitella. Pian olikin vuorossa taiteilijoiden ruokatauko. Siirryimme kaikki minne mihinkin syömään. Itse kävin syömässä Cafe Kukossa ja saman kahvilan oli valinnut myös Sinfonia Lahden kapellimestari Esa Heikkilä :)
Tauon jälkeen vaihdoimme esiintymisasut päälle ja siirryimme Vanaja-saliin katsomaan konsertin ensimmäistä osaa.
Heti väliajan alettua siirryimme nopeasti vielä Sibelius-opistolle avaamaan äänet. Sitten odotimme merkkiä, jolloin voisimme siirtyä odottamaan vuoroamme takatiloihin. Takatiloissa oli rento meininki. Vettä piti muistaa juoda, ettei tulisi liian kuuma.
"Muodostelmaan!" kuoronjohtaja Taina-Maaria sanoo. Pian koittaa meidän vuoro nousta lauteille!
Huh! Jännitys on ohi. Finlandia meni hyvin ja nyt on aihetta juhlaan. Konsertin jälkeen siirryimme karonkkajuhliin opistolle hymyssä suin! Siellä meitä odotti hyvät tarjoilut.
Kaikki kuvat Nuorten soittajien ilta -konsertista voit katsoa Kuvagalleriasta. Hyvää syyslomaa kaikille!
T. Janne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommenttisi tai kysymyksesi tänne.