torstai 16. lokakuuta 2014

Nuorten soittajien ilta Verkatehtaalla!

Hei! Eilen oli yksi kuoron kaikkien aikojen kohokohdista. Osallistuimme Hämeenlinnan Verkatehtaalla järjestettyyn Nuorten soittajien ilta -konserttiin. Konserttia oli tekemässä yhteistyössä Sinfonia Lahti ja Sibelius-opisto. Sinfonia Lahti sai siis yhdeksi illaksi nuoria solisteja vahvistuksekseen. Illan viimeinen numero oli Finlandia ja Sibelius-opiston poikakuorosta, nuorisokuorosta sekä Piacere-kuorosta koostunut Finlandia-kuoro lauloi Finlandia-hymnin.

Vaikka kuoro oli mukana vain yhdessä kappaleessa, niin valmistautuminen konserttiin alkoi jo varhain päivällä. Saavuimme Verkatehtaalle Sibelius-opiston tiloihin äänenavaukseen.



Avattiin äänet ja vedettiin Finlandia pariin kertaan lävitse. Sitten siirryimme varsinaiseen kenraaliharjoitukseen Vanaja-saliin. Kuorolle oli varattu oma taukotila ja se tulikin tarpeeseen, sillä odottelua piisasi.



Vihdoin pääsimme harjoittelemaan Finlandiaa ihan sillä oikealla lavalla! Nopeasti, mutta hyvin vedettiin, joten kertaa enempää ei tarvinnut harjoitella. Pian olikin vuorossa taiteilijoiden ruokatauko. Siirryimme kaikki minne mihinkin syömään. Itse kävin syömässä Cafe Kukossa ja saman kahvilan oli valinnut myös Sinfonia Lahden kapellimestari Esa Heikkilä :)

Tauon jälkeen vaihdoimme esiintymisasut päälle ja siirryimme Vanaja-saliin katsomaan konsertin ensimmäistä osaa.


Heti väliajan alettua siirryimme nopeasti vielä Sibelius-opistolle avaamaan äänet. Sitten odotimme merkkiä, jolloin voisimme siirtyä odottamaan vuoroamme takatiloihin. Takatiloissa oli rento meininki. Vettä piti muistaa juoda, ettei tulisi liian kuuma.
"Muodostelmaan!" kuoronjohtaja Taina-Maaria sanoo. Pian koittaa meidän vuoro nousta lauteille!





Huh! Jännitys on ohi. Finlandia meni hyvin ja nyt on aihetta juhlaan. Konsertin jälkeen siirryimme karonkkajuhliin opistolle hymyssä suin! Siellä meitä odotti hyvät tarjoilut.




Hieno ilta oli päätöksessä. Kun lähdimme kotimatkalle, niin ulkona oli alkanut sataa hieman lunta! Se kuitenkin suli nopeasti pois. Olikohan tämä Finlandian ansiota?

Kaikki kuvat Nuorten soittajien ilta -konsertista voit katsoa Kuvagalleriasta. Hyvää syyslomaa kaikille!

T. Janne

tiistai 14. lokakuuta 2014

Harjoitukset Lahdessa

Heips! Tänään kävimme harjoittelemassa huomista Nuorten solistien ilta -konserttia varten Lahden Sibeliustalolla. Me Finlandia-kuorolaiset ja opiston solistit lähdimme tänään aamulla Verkatehtaan pihalta bussilla kohti Lahtea.

Kun saavuimme Lahteen, avasimme äänet. Sitten kapellimestari Esa Heikkilä tuli tervehtimään meitä. Pian siirryimmekin saliin harjoittelemaan Finlandiaa. Ja nopeasti se kävikin. Puolessa tunnisssa olimme oman osamme hoitaneet. Kello oli puoli yksitoista ja sitten odoteltiin lounasta. Tämän jälkeen mietittiin, mitä tekisimme loput kaksi tuntia ennen kuin bussi lähtisi. Päätimme lähteä tutkimaan kaupunkia. Kaupungilla päädyimme Kauppakeskus Triioon.







Kauppakeskusreissun jälkeen suuntasimme taas kohti Hämeenlinnaa.

Huomenna keskiviikkona on siis NUORTEN SOLISTIEN ILTA -konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla klo 19.00. Konsertin järjestävät yhteistyössä Sinfonia Lahti ja Sibelius-opisto.
Jos sinulla ei ole vielä lippuja, niin niitä pystyy vielä ostamaan Lippupalvelusta. Paikkoja on vielä jäljellä :)

T. Janne

tiistai 7. lokakuuta 2014

Verkatehtaan valloitus toistamiseen!

Hei! Kauaa ei enää tarvitse odottaa. Viikon päästä keskiviikkona eli 15.10.2014 Sibelius-opisto ja Sinfonia Lahti valtaavat Verkatehtaan Vanaja-salin. Luvassa on konsertti nimeltään Nuorten solistien ilta. Luvassa on siis musiikkia ja laulua. Soitosta vastaa Sinfonia Lahti ja mukana on myös joitakin Sibelius-opistolaisia. Lisäksi konsertissa on mukana "Finlandia-kuoro". Siihen kuuluvat Sibelius-opiston poikakuoro sekä nuorisokuoro. Joukossa on mukana myös joitakin aikuislaulajia. Nuorten solistien ilta -konsertti huipentuu siis Finlandiaan. Siitä tulee varmasti upea!

Poikakuoro on jo ahkerasti harjoitellut Finlandiaa tätä kyseistä konserttia varten. Meille poikakuorolaisille tämä on toinen kerta, kun esiinnymme Vanaja-salissa. Edellisestä kerrasta on kulunut jo pari vuotta. 24.11.2012 oli Iloiset soittoniekat -konsertti.
Jos joku nyt ei vielä tarkempaa tietoa tästä konsertista tiedä, niin lue seuraava info:

Nuorten solistien ilta

Ke 15.10.2014 klo 19.00 Hämeenlinnan Verkatehtaalla.

Kesto n. 2 h sisältäen väliajan.

Mukana Sibelius Celebrations ja Sibelius-opisto

Liput 32/28/15€ - (Lippupalvelu)

Tervetuloa!


Meillä on edessä vielä muutama harjoitus ja konserttia edeltävänä päivänä suuntaamme Lahteen Sibeliustalolle harjoituksiin. Siellä sitten hiotaan orkesterin kanssa Finlandia kunnon esityskuntoon ;)

Toivottavasti nähdään konsertissa. Jos sinulla ei ole vielä lippua, niin osta vaikka Lippupalvelusta!

T. Janne