torstai 3. lokakuuta 2019

Katso viime perjantain konsertti kokonaisuudessaan

Hei!

Viime perjantaina 27.9.2019 Sibelius-opiston Nuorisokuoro esitti Sibelius-opiston Hämeenlinnan toimipisteessä, Tauno Marttinen -salissa Viron-matkan ohjelmistoa. Kyseisen konsertin tallenne tulee kokonaisuudessaan katseltavaksi blogiin perjantaina 4.10.2019 klo 19.00. Silloin konsertin tallenne juontoineen päivineen käynnistyy YouTubessa ikään kuin livelähetyksenä. Konsertin kesto on n. 45 minuuttia.

Kun konsertin suoratoisto päättyy n. klo 19.45, jää konsertti sen jälkeen katsottavaksi kokonaisena videona, jolloin konserttia pystyy myös halutessaan kelaamaan.


tiistai 1. lokakuuta 2019

Matkalla Virossa


Hei!

Sibelius-opiston Nuorisokuoro oli matkalla Virossa lauantaista 28.9.2019 maanantaihin 30.9.2019. Matka toteutettiin yhteistyössä Tallinna Muusikakeskkoolin nuorisokuoron kanssa. Tässä tunnelmia matkasta.

Lauantai:

Lauantaina lähdimme matkaan jo aamuvarhain. Bussi lähti Verkatehtaan pihasta klo 7.30 kohti Helsinkiä ja satamaa.

Laivalle saavuttuamme veimme matkatavaramme hyttiin, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan laivan buffet-aamiaista. Tämän jälkeen laivalla jäi myös vapaa-aikaa, jonka useimmat viettivät shoppailun merkeissä.

Ryhmäkuva satamassa
Kuva: Jaana Lamberg
Laivaannousua odotellessa


Täysi-ikäisten kuorolaisten kokoontuminen (ja heidän edunvalvojansa kameran takana ;)

Läheltä liippaa, mutta ei ihan :D
Kuva: Jaana Lamberg



Matkan turvallisuus on taattu, kun turvamies-Akseli on paikalla ;)

Klo 12.30 saavuimme Tallinnaan. Kävelimme satamasta Hestia Hotel Europaan, jossa majoituimme matkan ajan. Hotellilla pääsimme jälleen syömään.




Maisemia hotellihuoneen ikkunasta


Kolmen aikaan iltapäivällä lähdimme kävellen kohti Vanhaa kaupunkia, tarkemmin ottaen Kuniga-kadulle. Sieltä oli järjestetty meille tila yhteistä harjoitusta varten Tallinna Muusikakeskkoolin nuorisokuoron kanssa.

Paikallinen kuoro ja heidän johtajansa Ingrid Kõrvits ottivat meidät vieraanvaraisesti vastaan. Iltapäivän ohjelmaan kuului ensin yhteistä ajanviettoa. Tämän jälkeen oli pienimuotoinen konsertti, jossa kuulimme muutaman laulu- ja soittoesityksen kummankin opiston ja koulun oppilaiden joukosta. Lopuksi harjoittelimme yhdessä kappaleita Ta lendab mesipuu poole ja Kalliolle kukkulalle.


Loppuilta oli varattu vapaa-ajan vietolle. Ennen tätä kokoonnuimme vielä ottamaan yhteiskuvaa kaupungille, ja samalla päädyimme esittämään hieman flashmob-tyylisesti (tosin hetken mielijohteesta) Kalliolle kukkulalle -kappaleen keskellä kaupunkia.

Ryhmäkuva Tallinnan keskustassa
Kuva: Jaana Lamberg

Sunnuntai:

Sunnuntaipäivä lähti liikkeelle rauhallisesti. Aamulla kokoonnuimme yhteiselle aamiaiselle. Hieman myöhemmin avasimme äänet ja lämmittelimme tulevaa harjoitusta ja konserttia varten.

Klo 14.30 lähdimme kävelemään kohti illan konserttipaikkaa, Mustpeade Majaa. Siellä harjoittelimme vielä illan konsertin ohjelmistoa. Itse konsertti alkoi klo 18.00. Ohjelman aloittivat virolaiset omalla osuudellaan. Tämän jälkeen me esitimme omat kappaleemme, ja lopuksi vielä molemmat kuorot yhdessä kappaleet Kalliolle kukkulalle ja Ta lendab mesipuu poole.

Alta löytyvät videot kaikista konsertissa esittämistämme kappaleista.

Mustpeade Majan edessä

Kuva: Jaana Lamberg

Tallinna Muusikakeskkoolin nuorisokuoro
Kuva: Jaana Lamberg

Sibelius-opiston Nuorisokuoro lavalla
Kuva: Jaana Lamberg
Lopuksi molemmat kuorot lavalla yhdessä
Kuva: Jaana Lamberg
















Konsertin jälkeen suuntasimme illalliselle ravintola Vapianoon. Kaikkien tilaukset oli hoidettu jo etukäteen, joten ruokailu sujui varsin jouhevasti.

Kuva: Tarja Pohjalainen

Kuoronjohtajat Ingrid Kõrvits ja Taina-Maaria Rautasuo
Kuva: Tarja Pohjalainen

Maanantai:

Aamiaisen jälkeen lähdimme bussilla vierailulle Muusikakeskkoolille. Siellä pidimme vierailukonsertin, jonka yhteydessä kuoronjohtajamme Taina-Maaria kertoi koulun oppilaille Sibelius-opistosta sekä hieman kappaleiden taustoista. Lopuksi vielä lounastimme koululla.

Lämmittelyä konserttia varten
Kuva: Tarja Pohjalainen

Kuva: Tarja Pohjalainen

Kuva: Jaana Lamberg

Iltapäivällä palasimme bussilla hotellille ja otimme mukaan matkatavaramme. Sen jälkeen meillä oli hieman vapaa-aikaa ennen kuin oli aika suunnata kohti satamaa.

Klo 16.00 aikoihin nousimme laivaan ja pääsimme tuttuun tapaan heti nauttimaan buffetin antimista sekä viettämään vapaa-aikaa. Laiva saapui satamaan klo 18.30. Helsingistä suuntasimme Hämeenlinnaan, jonne saavuimme noin klo 20.00.

Matka oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus! Kiitokset Tallinna Muusikakeskkoolille ja kuoronjohtaja Ingridille yhteistyöstä ja vieraanvaraisuudesta. Kiitokset myös matkassa olleille huoltajille sekä erityisesti myös Sibelius-opiston apulaisrehtorille Iina Harjulalle, joka ei valitettavasti päässyt matkalle mukaan, mutta oli hoitanut matkaan liittyvät etukäteisvalmistelut erinomaisesti!

Tämän matkan jälkeen nuorisokuoro kääntää pikku hiljaa katseensa kohti joulua. Tiedossa on ainakin perinteinen joulukonsertti Hattulan kirkossa, keskiviikkona 11.12.2019. Tarkemmat konserttitiedot tulen päivittelemään keikkakalenteriin.