tiistai 21. toukokuuta 2019

Kevätlukukauden päätös Queenin merkeissä

Hei!

Tänään Sibelius-opiston Nuorisokuoro esiintyi Sibelius-opiston Janakkalan toimipisteen kevään päätöskonsertissa. Ohjelmassa oli jo muutama viikko sitten ensimmäisen kerran esittämämme Queenin kappale Bohemian Rhapsody.

Tämän keikan myötä saatiin myös lukuvuosi kuoron osalta päätökseen. Laulut jatkuvat jälleen ensi syksynä, jolloin alamme heti valmistautumaan syyskuun lopulla koittavaa Viron-matkaa varten.

Bohemian Rhapsodyn merkeissä, hyvää kesää kaikille!


lauantai 4. toukokuuta 2019

Nuorisokuoro Kauppapaikka Tavastilassa

Heippa!

Tänään Sibelius-opiston Nuorisokuoro osallistui Kauppapaikka Tavastilassa järjestettyyn Sibelius-opiston laulunopiskelijoiden konserttiin. Nuorisokuoro aloitti konsertin esittämällä ensimmäistä kertaa Queenin Bohemian Rhapsodyn. Toisena kappaleena oli jo ohjelmistostamme tuttu kappale, Juha Tapion Planeetat, enkelit ja kuu. Videot esityksistä alla.