keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Katsaus vuoteen 2018

Hei!

Vuosi 2018 alkaa olla pian paketissa. Myös kuoron osalta takana on jälleen yksi upea vuosi. Vuoteen mahtui monia hienoja esiintymisiä, joista nostan seuraavaksi esille muutaman.

Poikakvintetille jo varsin tutuksi muodostunut Sibelius-opiston Janakkalan toimipisteen Pojat Lavalla -konsertti järjestettiin seitsemännen kerran maaliskuussa. Esitimme kappaleet Suolaista sadetta ja Savanni nukahtaa.




Huhtikuussa koitti kenties vuoden odotetuin konserttipäivä, kun viime vuodelta tuttu Suomipop-konsertti järjestettiin toisen kerran yhteistyönä Sibelius-opiston pop/jazz-osaston bändin kanssa. Tällä kertaa siirryimme niin sanotusti isommilla lavoille, kun esitimme saman päivän aikana kolme konserttia Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä. Päivällä oli kaksi koululaiskonserttia ja illalla koitti varsinainen pääesitys. Konsertissa esitimme mm. Ultra Bran, Haloo Helsingin, Juha Tapion, Eppu Normaalin, Juice Leskisen ja Emma Salokosken kappaleita.






Poikakvintetille mahtui vuoteen Pojat Lavalla -konsertin lisäksi useampi oma esiintyminen. Toukokuussa olimme mukana Tervakosken yhteiskoulun äitienpäiväkonsertissa. Marraskuun lopulla osallistuimme Hämeenlinnan torilla järjestettyyn Joulun avaukseen, josta alla videolla tunnelmia.



Vuosi päättyi Sibelius-opiston perinteiseen joulukonserttiin Hattulan kirkossa. Yhdessä Sibelius-opiston Kamariorkesterin kanssa esitimme tutut perinteiset kappaleet En etsi valtaa loistoa, Jouluyön hymni ja Maa on niin kaunis. Kuoronjohtajamme Taina-Maaria Rautasuo pääsi myös johtamaan, kun Iina Harjulan säestämänä esitimme kappaleet The Christmas Star, The Seal Lullaby ja You Are Mine. Meidän lisäksi konsertissa olivat mukana myös lapsikuoro sekä laulunopiskelijoita.





Niin kuin varmasti olet huomannut, blogissa on tänä vuonna panostettu enemmän myös videoiden julkaisemiseen. Videoiden kautta niin kuorolaiset kuin muutkin kuulijat voivat katsella ja fiilistellä konsertteja jälkikäteenkin. Videoiden kuvaamisesta kiitokset äidilleni :) Kaikki videot löytyvät täältä. Tietenkin myös perinteistä kuvagalleriaa päivitetään edelleen!

Muistutuksena samalla, että kuoron keikkahistoria sekä tulevat esiintyiset löytyvät listattuna keikkakalenterista.

Olen nyt myös hieman päivittänyt vuonna 2015 blogissa julkaistua historiikkia. Muistatkos vielä esimerkiksi milloin ja miten opiston lapsikuorot saivat alkunsa tai milloin äänitettiin ja julkaistiin kuoron ensimmäinen levy Joulun ilo? Käyhän verestämässä muistiasi täällä ;)

Tiedoksi myös, että blogiin on julkaistu yksi uusi sivu. Kyseiselle sivulle olen listannut kuoron ohjelmistoa. Löydät sivun täältä.

Lisää kuoron kuulumisia ja tietoa tulevista esiintymisistä luvassa taas ensi vuonna 2019. Palataan siis silloin asiaan! Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

perjantai 14. joulukuuta 2018

Joulun odotuksessa Hattulassa

Hei!

Eilen oli Hattulan kirkossa jo perinteeksi muodostunut Sibelius-opiston joulukonsertti, Joulun odotuksessa. Mukana esiintymässä olivat Sibelius-opiston nuorisokuoro, lapsikuoro, kamariorkesteri sekä laulunopiskelijoita.

Nuorisokuoro esitti kappaleet The Christmas Star, You Are Mine ja The Seal Lullaby. Kamariorkesterin kanssa yhdessä esitimme kappaleet En etsi valtaa loistoa, Jouluyön hymni ja Maa on niin kaunis.

Alta voit katsoa videolta konsertissa esittämämme The Christmas Star, You Are Mine ja The Seal Lullaby. Pahoittelut heikosta kuvanlaadusta, äänestä saa kuitenkin selvää :)





Jouluyön hymni ja Maa on niin kaunis on kuvattu ja julkaistu blogissa jo viime vuoden Hattulan joulukonsertista. Alla myös kyseiset videot.




Kuoron osalta alamme pikku hiljaa valmistautua joululomille. Vietämme vielä ensi viikolla kuorojen yhteistä pikkujoulua. Vuodenvaihteen jälkeen jatketaan taas laulujen parissa!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Joulutunnelmaa Joulun avauksessa Hämeenlinnassa

Hei!

Poikakvintetti esiintyi eilen 25.11. Joulun avauksessa Hämeenlinnan torilla. Aloitimme yhteislaululla Joulumaa, jonka jälkeen esitimme kappaleet Jouluyön hymni ja Jouluyö, juhlayö.

Seuraavalla videolla muutama pätkä esiintymisestämme:


Seuraavan kerran meitä ja koko Sibelius-opiston nuorisokuoroa pääsee kuulemaan Hattulan kirkossa 13.12.2018 järjestettävässä joulukonsertissa. Lue lisää keikkakalenterista.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Poikakvintetti Hämeenlinnan torin Joulun avauksessa

Hei!

Poikakvintetti on mukana Hämeenlinnan torilla järjestettävässä joulun avauksessa sunnuntaina 25.11.2018. Tapahtuma on klo 15-16.30, poikakvintetti esiintyy näillä näkymin noin klo 16. Luvassa muutama joululaulu :)

Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä.

Tervetuloa!

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Perinteinen joulukonsertti Hattulan kirkossa tulossa jälleen

Hei!

Vuosi lähenee jo kovaa vauhtia loppuaan. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, että joulu lähenee ja kuorossakin valmistaudutaan tulevaan joululaulujen parissa.

Jo perinteeksi muodostunut Sibelius-opiston joulukonsertti Hattulan kirkossa järjestetään tänäkin vuonna, nyt jo neljännen kerran. Joulun odotuksessa -konsertti Hattulan kirkossa torstaina 13.12.2018 klo 19. Mukana konsertissa ovat Sibelius-opiston nuorisokuoro, laulunopiskelijat sekä kamariorkesteri. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5€.

Loppuun tunnelmia viime vuoden konsertista kuvien ja videoiden muodossa.
Tervetuloa kuuntelemaan tänäkin vuonna!






Lisää kuvia löydät kuvagalleriasta sekä videoita täältä.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Suomipop-konsertti tulossa jälleen!

Hei!

Viime syksynä suuren suosion saanut Suomipop-konsertti tulee nyt uudelleen, ja Sibelius-opiston nuorisokuoro on tuttuun tapaan mukana! Konsertti järjestetään viime vuoteen verrattuna vielä isommassa mittakaavassa, sillä konserttipaikkana toimii Hämeenlinnan teatteri. Illan pääesityksen lisäksi aikaisemmin päivällä järjestetään kaksi koululaiskonserttia, joten yhteensä luvassa on kolme konserttia saman päivän aikana! Hommaa riittää siis esiintyjillä ja tapahtuman järjestäjillä ;)

Tässä Sibelius-opiston tapahtumakuvaus:

Sibelius-opisto ylpeänä esittää;
Suomipoppia kasarista 2000-luvulle – konsertit 
ti 17.4.2018 klo 19.00
Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa 
(Konsertin kesto 45 min.)

Sibelius-opiston Nuorisokuoro
Sibelius-opiston pop/jazz-osaston bändi 

Kuoron opettaja: Taina-Maaria Rautasuo
Bändin opettaja: Jukka Pitkänen
Solistin opettaja: Henri Savolainen
Ääni- ja valotekniikka: Veikko Pulli

Hämeenlinnan teatterin lavalle nousee 17.4.2018 iso joukko nuoria Suomipopin hengessä!
Konsertissa kuullaan laaja kattaus Suomipopin lähihistoriasta, kun Sibelius-opiston Nuorisokuoro esittää 40-laulajan voimin yhdessä opiston bändin kanssa biisejä mm. seuraavilta kotimaisilta artisteilta: Haloo Helsinki, Juha Tapio, PMMP, Eppu Normaali, Juice Leskinen, Emma Salokoski ja Ultra Bra.

Ajatus tästä konserttikokonaisuudesta syntyi, kun kuoronjohtaja Taina-Maaria Rautasuo mietti, miten opiston nuorisokuoro ja pop/jazz-osasto voisivat integroitua juhlistamaan Suomen 100v. juhlavuotta. Looginen jatke tälle oli miettiä sellaisia kotimaisia artisteja, jotka omalla tuotannollaan ovat olleet vaikuttamassa Suomipopin jatkuvaan kehittymiseen Juice Leskisen päivistä tähän päivään. Konsertissa kuullaankin vahvaa suomalaista lyriikkaa ja suuria tunteita!
Sibelius-opiston nuorisokuoro ja pop/jazz-osaston bändi on valmistautunut konserttiin koko syyslukukauden ajan. Bändin opettaja Jukka Pitkänen on myös sovittanut konserttimateriaalin bändille.

LIPUT: 5 euroa
Ennakkoon Sibelius-opiston toimistosta tai tuntia ennen ovelta




Tervetuloa!

T. Janne

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Pojat Lavalla -konsertti seitsemännen kerran

Heippa! Sibelius-opiston Janakkalan toimipisteessä järjestettiin jo seitsemännen kerran Pojat Lavalla -konsertti! Myös tänä vuonna, niin kuin kaikkina edellisinäkin vuosina, olimme me pojat mukana tapahtumassa. Janakkalan pääkirjastolla pidetyssä konsertissa esitimme kappaleet Suolaista sadetta sekä Savanni nukahtaa. Esitykset kokonaisuudessaan alla olevissa videoissa:


Suolaista sadetta


Savanni nukahtaa



Seuraava esiintyminen on Suomipop-konsertissa, joka järjestetään Hämeenlinnan teatterilla tiistaina 17.4.2018. Tarkempaa tietoa luvassa lähempänä.



T. Janne