torstai 31. joulukuuta 2015

Joulukonsertit Vähikkälässä ja Hattulassa

Hei! Vähän myöhässä tulee tämä postaus, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :D

Ennen jouluviikkoa Sibelius-opiston poika- ja nuorisokuoro esiintyivät Vähikkälässä Meidän Joulu -tapahtumassa, sekä joulukonsertissa Hattulan kirkossa. Ohjelmistossa oli mm. joululauluja sekä joitain kappaleita syksyn Ruotsin-matkalta.

Tässä kuvia konserteista:

Meidän Joulu




Hattulan kirkolla




Oikein hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille, ja kiitos tästä Sibelius-opiston kuorojen juhlavuodesta! Ensi vuonna taas nähdään!

T. Janne

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joululauluja Tavastilassa

Heips! Eilen kuorolaiset esiintyivät Kauppakeskus Tavastilassa Hämeenlinnassa. Siellä lauloimme joululaulut Jouluyön hymni, The Christmas Star ja Jouluyö, juhlayö.

Tässä muutamia kuvia keikalta:





Ensi viikolla meitä on mahdollista tulla kuuntelemaan vielä kaksi kertaa! Keskiviikkona 16.12 Vähikkälän seuratalolla Meidän Joulu! -tapahtumassa klo 18.00 sekä torstaina 17.12 Hattulan kirkolla klo 19.00. Nähdään siellä!

T. Janne

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulunavauksen kuvasatoa

Heippa! Joulunavauksesta on ehtinyt vierähtää jo tovi. Joulukuun alun kiireiden vuoksi kuvat saapuvat blogiin vasta nyt :) Mutta tässä siis muutamia kuvia Joulunavaus-päivältä 28.11.2015:











Lisää kuvia voit katsoa Kuvagalleriasta kuvatekstien kera! Sieltä löydät myös kuvia mm. lokakuiselta Ruotsin-matkaltamme.

PS: Tänä vuonna blogissa ei ole joulukalenteria. Voit kuitenkin klikata blogin sivupalkin tunnisteista "Joulukalenteri", ja katsoa vuosien 2014 ja 2013 kalenterit!

T. Janne

torstai 19. marraskuuta 2015

Perinteinen Joulun Avaus lähestyy jälleen!



Heippa! Janakkalan Sibelius-opistolla järjestettävä Perinteinen Joulun Avaus tulee jälleen! Luvassa on solistiesityksiä sekä kuoron ja mupen omat osuudet. Sen lisäksi joulukahviossa on myynnissä monenmoisia herkkuja. Vuoden tauon jälkeen puuroa on taas tarjolla. Askartelua, kuusenkoristelua ja arpajaiset on myöskin luvassa. Tästä ei kannata jäädä paitsi!

Perinteinen Joulun Avaus on Janakkalan Sibelius-opistolla lauantaina 28.11.2015 klo 12-16. Musiikkituokioita on neljä, ja ne alkavat aina tunnin välein. Tule viettämään iloista joulupäivää kanssamme!

T. Janne

lauantai 10. lokakuuta 2015

Matkalla Ruotsissa!

Heippa! Tällä viikolla Sibelius-opiston poika- ja nuorisokuoro sekä kamariorkesteri tekivät toisen ulkomaanmatkansa Ruotsiin. Edellinen kerta oli toukokuussa 2013. Tällä kertaa tosin määränpäänä ei ollut Ruotsin itärannikko, vaan länsirannikko. Tämän vuoksi matka kesti maanantaista perjantaihin!

Matkalla kohti Turkua


Turun terminaalissa odottamassa Viking Gracea

Ville Viking pääsi yhteiskuvaan kuorolaisten kanssa :)

Matka alkoi maanantaina iltapäivällä, jolloin hyppäsimme bussiin ja lähdimme kohti Turun satamaa. Hämeenlinnassa mukaan kyytiin nousivat myös kamariorkesterilaiset.

Kahdeksan aikaan illalla saavuimme Viking Linen Turun terminaaliin. Siellä bongasimme Ville Vikingin. Yhdeksältä olimme jo Viking Gracen kyydissä ja matkalla Tukholmaan!

Ensimmäisenä karkkiostoksille

Illalla yhteinen info ennen nukkumaanmenoa

Laivalla oli vielä pari tuntia aikaa tutustua mm. tax-freehin. Lisäksi oli lyhyt info seuraavan päivän tapahtumista.

Aamiainen Buffet Aurorassa

Bussin lastaus Tukholmassa

Matkalla Ruotsin länsirannikolta itärannikolle

Aamulla heräsimme viideltä Ruotsin aikaa. Söimme aamiaisen Buffet Aurorassa. Viking Grace saapui satamaan klo 6.30. Terminaalista suuntasimme suoraan bussiin. Edessä olisi monen tunnin ajomatka!

Ruokatauolla Rastassa

Käväisyllä Trollhättanin kaupungissa

Maisemakuva :)

Matkalla pidimme kaksi taukoa. Toisella niistä söimme lounaan Rasta -nimisessä paikassa. Kokonaisuudessaan n. 400 kilometrin matka meni nopeasti. Hyvä seura ja korttipelit tekivät terää ;)

Lähestyessämme majapaikkaamme käväisimme Trollhättanin kaupungissa kävelyllä ja välipalalla. Kelit suosivat!

Huone Brålandan majoituspaikassa

Keittiössä tarjoiltiin aamupalaa ja valmistettiin välipalaa

Vihdoin ja viimein saavuimme sitten Brålandaan, jossa sijaitsi majoistuspaikkamme. Yhteen huoneistoon kuului kolme huonetta, joihin jokaiseen mahtui kaksi nukkumaan. Siis yhteensä kuusi kuorolaista per huoneisto!

Iltaruoalle Burger Kingiin

Hyvä ruoka, parempi mieli ;)

Bloginpitäjä Burger King -tunnelmissa :D


Iltaruoalla kävimme läheisessä Rastassa/Burger Kingissä. Kyllä ruoka maistui! Muutama kruunukin tarttui mukaan ;)

Aamulla pienet harjoitukset

Kohti Strömstadia!

Keskiviikkona oli hieman myöhäisempi herätys. Aamupalan jälkeen oli kuoroharkat. Sen jälkeen hyppäsimme jälleen bussiin, ja lähdimme kohti esiintymispaikkaa Strömstadia!

Lounaalle

Ruoka oli hyvää!

Strömstadiin saapuessamme ihastelimme merellistä maisemaa. Bussilla ajaminen oli kaupungissa hieman haasteellista, mutta Jukka suoriutui siitä hienosti!

Lounaan söimme Orient -nimisessä ravintolassa. Tarjolla oli mm. broileria ja kalaa.

Esiintymispaikkana toimi Strömstadin kirkko

Orkesteri valmistautuu harjoituksiin

Juttutuokio

Konsertti sujui hyvin


Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan esiintymispaikkaamme, Strömstadin kirkkoon. Kirkko oli hieno! Sitten oli vielä kenraaliharjoitus ennen varsinaista konserttia.

Kenraalin ja konsertin väliin jäi vain vartti aikaa vaatteiden vaihtoon. Menoa ja meininkiä riitti, kun esiintymispukuja vaihdettiin mm. seurakuntatalon keittiössä :D Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja ajallaan.

Ensimmäisenä kirkossa oli messu, jossa me kuorolaiset lauloimme muutaman kappaleen. Messun jälkeen alkoi varsinaisesti meidän show. Illan ohjelmistoon kuului samat kappaleet, jotka olimme esittäneet edellisenä sunnuntaina Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa.

Kuoron kappaleet:
  • Look at the World
  • Olde Irish Blessing / Tulkoon tie sinua vastaan – May the Road Rise to Meet You
  • Varjoista maan
  • Kalliolle kukkulalle
  • Huomenta aamu
  • Finlandia-hymni
  • Breakaway
  • Kiittäkää yhdessä armahtajaa
  • Kanssanne nyt minä olen
  • Ät mitt bröd

Konsertti sujui hienosti. Sen jälkeen meillä oli vielä iltapala ja lyhyt laulutuokio paikallisten nuorisokuorolaisten kanssa. Bussimatkan jälkeen kello näytti jo yhtätoista illalla. Kyllä uni maittoi!


Päivän bussimatkan jälkeen oli vielä aikaa shoppailla Tukholmassa

Tukholman keskusta illan väreissä

Ihastelua ennen bussiin nousemista

Virkeät poikakvintettiläiset bussissa :D


Torstaina heräsimme jälleen uuteen päivään. Oli aika jättää majapaikka, ja lähteä takaisin itäiseen Tukholmaan. Sinne saavuimme illalla, jolloin meillä oli vielä hetki aikaa shoppailla. Ennen Amorellalle menoa ihastelimme vielä upeaa Tukholmaa iltavaloissaan.

Amorella odottamassa matkustajiaan 

Matkalaukut mukaan ja menoksi

Perjantaiaamuna heräsimme Suomen vesillä. Tuttuun tapaan söimme aamiaisen, ja laivasta poistumisen jälkeen alkoi matka kohti kotia.

Upea matka oli takana. Kiitos kaikille, reissu oli todella ikimuistoinen. Toivottavasti pääsemme vielä tällä porukalla matkoille. Kaikki kuvat matkasta löytyvät Kuvagalleriasta!

Jälleen Suomessa! Kuva: Sibelius-opisto