Sivut

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 - Luukku 1

Heips! Tästä se taas lähtee, Sibelius-opiston Poikakuoron Blogin Joulukalenteri! Joulukalenteri julkaistiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Kaikki tämän vuoden sekä edellisvuoden kalenterit löydät Joulukalenteri -sivulta.

Tänä vuonna teemana on itse poikakuoro. Tulevan kuukauden aikana tulee tiivistetty paketti poikakuoron historiasta koko viiden vuoden ajalta. Ensi vuonna tammi-helmikuun vaihteen aikaan poikakuoro täyttää viisi vuotta! Se on jo paljon!

Kaikki alkoi siis tammikuussa 2010, jolloin Sibelius-opisto päätti perustaa lapsikuororyhmiä Janakkalaan. Kuoroja oli kaivattu jo kauan, ja vihdoin siitä tuli totta. Kuoronjohtaksi valittiin Taina-Maaria Rautasuo.


 Kuorojen perustamisesta tehtiin lehtijuttu Janakkalan Sanomiin. Lehti 7.1.2010.

Pian ryhmät alkoivat muodostua ja Janakkalaan perustettiin kolme kuoroa, Tervakoskelle yksi.
Yksi Janakkalan kolmesta ryhmästä oli poikakuoro ja vielä tänäkin päivänä poikakuoroja on vain se  yksi ja ainoa ;)

Poikakuoro pääsi tositoimiin 11.2.2010. Silloin koitti ensimmäiset harjoitukset. Paikalla olivat Janne, Aapo, Akseli, Pauli, Aleksi ja Olli. Heistä lähes kaikki ovat edelleenkin mukana kuorossa.

Näin syntyivät siis ensimmäiset lapsikuorot Janakkalan Sibelius-opistoon. Huomenna kerron teille kuoron ensimmäisestä konsertista eli "keikasta". Pysy kuulolla!

T. Janne

2 kommenttia:

Kirjoita kommenttisi tai kysymyksesi tänne.